Party: Irina

> >

Party: Irina

Irina esiintyy Rytmikorjaamolla 13.12.2014.

Ovet 20
Konsertti alkaa 22.15
Liput 17/15 (hinta sisältää narikkamaksun 2e)
K18

Irinalta uusi levy ja levynjulkaisukiertue!

Irina esiintyi keväällä Tähdet tähdet –sarjassa, jossa hän laittoi itsensä laulajana uudenlaisen haasteen eteen esittämään hyvin erilaisia cover-biisejä musiikin eri genreistä, hip hopista aina oopperaan saakka. Sarjan myötä ihmiset saivat nähdä ja kuulla Irinasta laulajana puolia, joita Irina ei aiemmin ollut esitellyt. Jo ennen tätä sarjaa Irinan mielissä oli pyörinyt cover-levyn julkaisemisen mahdollisuus. Irina nautti itsensä haastamisesta ja oli sarjan yksi suurista yllättäjistä ja yleisön suosikeista. Näin ajatus cover-levyn julkaisemisesta kypsyi ja oli lopulta luonnollinen jatko sarjan kokemuksille ja Irinan uralle.

Mikä mahtaa olla in –nimisellä, perjantaina 10.10. ilmestyvällä albumilla Irina astuu myös uudelle alueelle. Hän esiintyy levyllä kolmetoistahenkisen orkesterin kanssa esittäen kotimaisia 1970 – 2000 –luvun kappaleita. Nämä eivät kuitenkaan ole itsestään selviä hittejä, vaan vähemmälle huomiolle jääneitä loistavia, yllätyksellisiäkin kappaleita. Orkesterissa on mukana mm. jouset ja puhaltimet.

Uuden levyn julkaisun jälkeen Irina starttaa myös pitkälle levynjulkaisukiertueelle loppuvuodeksi. Uudenlaisen aluevaltauksen ja kiertueen kynnyksellä, Irina kertoo odottavansa kiertuettakin enemmän kuin pitkään aikaan. Keikoilla Irina tulee esittämään uuden levyn kappaleita, mutta luonnollisesti myös omaa tuotantoaan. “Joissain vanhoissa kappaleissakin saattaa olla jotain uusia sovituksia”, Irina vihjaa ja jatkaa, että “pitkä päätyyn ja perään, kun kerran ollaan aloitettu. Vedetään sydämellä niin coverit kuin omatkin hitit”. Kiertuekokoonapanona Irinalla on vanha tuttu ryhmä, jonka kanssa hän on tiiviisti kiertänyt jo vuosia.

Kiertue alkaa perjantaina 17.10. Lost in Music –festivaalikeikalla Ilona-ravintolassa Tampereella ja jatkuu aina joulukuun puoliväliin saakka, jolloin kiertue päättyy Seinäjoen Rytmikorjaamolle.

-----

Ennakkoliput verkkokaupasta: www.rytmikorjaamo.fi/klubi, www.tiketti.fi, www.lippu.fi
Ennakkoliput Seinäjoen myyntipisteistä: Rytmikorjaamo/Café Jakari, Amarillo, Coffee House, E-P:n matkailu (Matkakeskus, Seinäjoki) ja Citymarket Joupin infopiste.

Liity Selmun jäseneksi: www.selmu.fi

-----

Uudistunut Rytmisbussi sahaa keikkailtoina tuttuun tapaan Karman ja Rytmikorjaamon väliä. Tämän lisäksi Rytmisbussi käy kiertämässä alkuillasta Katajalaaksossa, Hyllykalliolla sekä Kasperissa. Jokaisella alueella käydään kerran illassa ja reitit kulkevat puolen tunnin välein alkaen Katajalaakson kierroksella.
Rytmisbussin hinta on 2 euroa sivu. Maksu vain käteisellä!
Tarkemmat infot: http://www.rytmikorjaamo.fi/info#rytmisbussi

-----

Hyödynnä Original Sokos Hotel Vaakunan konserttipaketit Rytmiksen klubi-illoissa!
Hotellipaketti sisältää konserttilipun ja bussikuljetuksen Rytmikorjaamolle, majoituksen standardihuoneessa, buffet-aamiaisen, saunan ja sisäänpääsyn Vaakunan ravintolamaailmaan. Hotellipaketti on saatavilla kaikkiin Rytmikorjaamon klubi-iltoihin.

Varaukset:
Seinäjoen Sokos Hotellien myyntipalvelu 010 764 8100 (arkisin klo 9-16)
Original Sokos Hotel Vaakuna 010 764 7000
Hinta vaihtelee valitsemasi päivän mukaan, tarkista hinta varausta tehdessäsi.

Invited: Anu Lähteenmäki, Hanna Asu, Pipa Keto-Oja, Marjo Harju-Keturi, Tiina Hietala, Pauliina Myllylä, Satumaa Veikkola, Saija Uutela, Piia Kleemola-Välimäki, Ville Koivisto, Petri Välimäki, Toni Hakala, Pia Hunnakko, Juha Myllyaho, Pasi Hiidenniemi, Veli-Matti Keskinen, Maria Härö, Niko Mäenpää, Aki Ahonen, Heidi Välkkilä, Mikko Parkkonen show more »